sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kukkaseppele

Heippa!

Sain juhannuksena pienen pakkomielteen kukkaseppeleestä ja halusin ehdottomasti saada sellaisen tehtyä. Hiukan yli juhannuksen piti malttaa, mutta alkuviikosta vihdoin pääsin seppeleen tekoon.


 Oli ihana kesäilta ja ystävän kanssa otettiin auto allemme ja etsittiin sopivia kukkia. Kukat löytyi ja ajeltiin läheisen pienen kosken rantaan kuvailemaan maisemia ja seppelettä ja nauttimaan kauniista illasta. 




 Olen niin onnellinen, että ihan tässä meidän lähellä, lyhyiden ajomatkojen päässä, on kauniita maisemia joita voi käydä katselemassa.





Kaunista sunnuntaita kaikille harmaasta säästä huolimatta!

 

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Aurinkoinen smoothie

Heippa!

Kesällä maistuvat ihanat, kevyet smoothiet aamupalalla, välipalaksi tai vaikka illalla päivän päätteeksi. Itse tykkään tehdä töihin mukaan kahvitauolla juotavaksi jonkun kivan smoothien, koostuu usein rahkasta/soijavalmisteesta, marjoista (esim. mustikka ja mansikka), banaanista ja avokadosta, mutta näihinhän nyt voi käyttää melkein mitä vain.



Tällä kertaa kuitenkin halusin tehdä aurinkoisen keltaisen smoothien ja tässä siihen ohje:

 Aurinkoinen smoothie (2 annosta)

♥ 1 appelsiini (mehu+hedelmäliha)
♥ 1 banaani
♥ 1-2 nektariinia
♥ 1 mango (tai käytä pakastemangokuutioita)
♥ 1-2 passionhedelmää
♥ ananasta (tuore)
♥  reilu 1dl Alpro Go on soijavalmistetta
♥ 1 prk (á 125g) Yosa kauravälipala persikka-passion

Purista appelsiinista mehu (itse käytän sellaista sitruspuristinta, jolla saa hyvin hedelmälihan mukaan) ja kaada blenderiin. Paloittele nektariinit, mango, banaani sekä ananas ja kaada palat blenderiin. Kaavi passionhedelmän sisus lusikalla blenderiin muiden ainesten kanssa. Lisää soijavalmiste ja kauravälipala ja blendaa kaikki tasaiseksi. Pieniä sattumia jää ainakin meidän blenderillä noista passionhedelmän siemenistä. Sitten vain ihana juoma laseihin ja koristeeksi vaikka sitruunamelissaa. Tämän saa helposti juotua myös tuollaisella paksulla pillillä. 

 


Hauskaa iltaa sinulle!
 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Baby Sophisticate

Moikka!

Juhannus alkaa olla taputeltu ja mun neljän päivän miniloma lopuillaan. On ollut ihana viikonloppu, pääsääntöisesti kotona ollaan oltu, rentouduttu ja syöty hyvin. Heitinpä talviturkinkin vihdoin pois, lämpimänä kesäiltana hyvän treenin jälkeen. 

Jokin aikaa sitten sain vihdoin pääteltyä tämän pikkuisen villatakin ja nyt sain sen kuvattuakin.


 Olen tehnyt aiemmin jo yhden version tästä söpöstä villatakista, mutta nyt mieleni teki tehdä uusi. Viimeksi tein tämän Novitan Isoveljestä ja tällä kertaa lankana oli Novitan Jenika kun ei Isoveljeä varastoissa ollut. Halusin kokeilla myös kuinka tuo akryylilanka toimii tällaisessa työssä vaikken yleisesti ottaen akryylilankojen suuri ystävä olekaan, pidän enemmän luonnollisemmista materiaaleista. Onhan lanka pehmeää ja ihanan paksua, mutta kyllä vain mieluummin valitsisin neulevaatteisiin vaikka merinovillalankaa. Lanka oli joutuisaa neuloa ja neule valmistuikin melko nopeasti. Napit on ebaystä tilattu ja handmade-merkki muistaakseni Paapon verkkokaupasta. 
Todella hyvä suomenkielinen ohje löytyy Äidin lintu-blogista.


 Tein takin pienemmän ohjeen mukaan, kuten viimeksi Isoveljestä ja koska tämänkertainen lanka on paksumpaa tuli takistakin luonnollisesti vähän isompi. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmasti ollut ihan viisasta lisätä pituuteen muutama sentti, mutta nyt se on kutakuinkin samoilla kerrosmäärillä tehty kuin ohjeessakin. Koosta en tällä hetkellä osaa enempää kertoa, täytyisi päästä sovittamaan neuletta jonkun pienen ihmisen päälle. :) 
Tykkään kovasti tästä mallista ja luulenkin, että vielä joskus teen kolmannenkin neuleen tällä ohjeella. Ohje on myös mukavan helppo eikä vaadi ihan kokoaikaista keskittymistä joten onnistuu hyvin myös telkkaria katsellessa.

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille! 

tiistai 21. kesäkuuta 2016

To do-listalla

Heippa! 

Mä rakastan erilaisten listojen kirjoittamista ja listoja löytyykin pieniltä lapuilta milloin mistäkin. Taas teki mieli listailla asioita ja päädyinkin tekemään pientä to do-listaa käsitöiden osalta. Listailin tähän muutamia jotka tuli mieleen tällä hetkellä ja ajattelin jakaa ne täälläkin.

Neulottavaa:
❤ Neulottu norsu (tätä oon kyllä itse asiassa jo aloittanut)
❤ Huovutetut tossut ja lapset
❤ Palmikkosukat (tai sukkia..)

Virkattavaa:
❤ Virkattu keittiöpyyhe
❤ Virkatut sydämet (näitä olen tehnyt aiemminkin, mutta haluaisin niitä nyt lisää)
❤ Virkattu pöytäliina
❤ Virkattu matto
❤ Sisustuskoreja (näitäkin olen tehnyt, mutta lisää tarvitsisin)
❤ Tiskiliinoja (näitä ei koskaan oo liikaa)

Ommeltavaa:
❤ Projektipussukka
❤ Kännykkä/avainpussukka töihin
❤ Perusmekko arki/työ käyttöön
❤ Trikoopipo (joku kiva töihin syksyksi)
❤ Quiet book (tästä oon haaveillu jo tosi pitkään)

Pitäisikin taas päivittää tuo piiiitkä to do-lista ajan tasalle, paljon tulee aina ideoita mitä haluaisi tehdä. Olen koittanut pitää kirjaa kaikista ideoista, jotta muistaisin ne sitten myöhemmin jos/kun tulee sellainen olo, että haluaa jonkun uuden homman tehtäväksi. 

Mitäs muilla on to do-listalla? Tykkäättekö tehdä listoja?

Mukavaa tiistai-iltaa ja aurinkoista viikkoa!

(Ainiin, nettikin ehkä saadaan toimimaan elokuussa, vihdoin!!) 

-Anni

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Neulottu pupu

Heippa!

Pääsenpäs vihdoin esittelemään teille valmistuneen työn, jonka aloitin jo varmaan vuosi sitten. Valmiinakin se on ollut jo pienen hetken, odottanut toimivaa nettiä tuolla omalla paikallansa. Bongasin tämän söpöläisen muistaakseni pinterestistä ja pakko oli ostaa ohje ja saada tällainen itselle tehtyä!


Tämä on kyllä sellainen työ johon olen itse todella tyytyväinen. Ensimmäinen neulomani hahmo ja ensimmäinen englannin kielisestä ohjeesta tehty isompi työ. Ohje on ostettu täältä, Mary Jane´s TEAROOM -verkkokaupasta, josta ohjeen sai ladattua koneelle ja tulostettua. Ihastuin muihinkin kaupasta löytyviin ohjeisiin ja olenkin tässä pohdiskellut, että minkäköhän sitä seuraavaksi ostaisi. Kovasti jo mieli tekisi uutta tämän kaltaista projektia.


 Hieman jouduin kyllä ohjeen kanssa säätämään kun lankana minulla tässä on 7-veljestä ja ohjeessa oli jotakin ihan muuta. Paita on muuten ohjeen mukaan tehty, mutta kuvioinniltaan omasta päästä lähinnä langan riittävyyden takia. Nyt näin jälkiviisaana voin kyllä todeta, että jokin vähän ohuempi lanka olisi kyllä ollut parempi, varsinkin vaatteet olisivat varmasti laskeutuneet kauniimmin mikäli lanka olisi ohuempaa. 


Sopiva paikka hänelle löytyi olohuoneen heinäseivästikkailta, lyhtyjen vierestä. Hän saa kunniatehtävän toimittaa meidän kodin toisen pääsiäispupun virkaa, vaikkakin vaatteet hänellä onkin ennemmän jouluiset kuin pääsiäiseen sopivat. :D Ehkäpä hän saa tulevaisuudessa toiset vaatteet, kesäisemmät kenties?

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!
 

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kuulumisia

Heippa!

Blogitauko on ollut luvattoman pitkä, meillä on ollut ongelmia netin kanssa koko talven, se ei käytännössä ole toiminut ollenkaan ja puhelimella bloggaaminen ei ole mulle ollenkaan mieluista hommaa. Jospa saataisiin tähän ongelmaan nyt jokin ratkaisu niin pääsisin esittelemään valmistuneita juttuja! Yksi ikuisuusprojektikin on vihdoin valmistunut ja voi kuinka tyytyväinen olenkaan siihen. Se onkin seuraavana tulossa tänne blogin puolelle kunhan vain saan toimivan netin!

Viikonloppuna herkuteltiin hyvällä suklaakakulla, siitäkin voisin ohjetta kirjoitella tänne jossakin vaiheessa. Kovasti olisi materiaalia jota päivitellä, toivottavasti saan blogiin pian enemmän elämää!

Keväisin terveisin,
Anni

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pikkusukkia

Heippa!

Täällä on palailtu arkeen ja tuntuu, että puikoilla on vaikka mitä mutta mikään ei vaan valmistu. Tällä hetkellä tekeillä on kolmet aikuiseen jalkaan sopivat sukat ja yksi vähän isompi projekti, joka on muodostunut ikuisuusprojektiksi. Siitä lisää kunhan se vain valmistuu. 

Silloin kun puikoilla on monet isot sukat ja muita juttuja, tekee usein mieli tehdä välillä jotain pienempää. Jotain sellaista, joka valmistuu nopeasti. Ja mikäs sen parempi siihen tehtävään kuin vauvan sukat. Niitä täällä on muiden hommien välissä valmistunut kahdet kappaleet.


Tällä kertaa syntyi junasukat ja tuollaiset pienet tossut. Kuinka söpöjä ja nopeasti valmistuvia onkaan nämä vauvojen sukat, tykkään kovasti. 



 Junasukat on tehty vaaleanharmaasta Novitan Nallesta. Todellinen sävy on kutakuinkin ensimmäisen ja toisen kuvan väliltä. Ohje junasukkiin löytyy täältä. Nämä on kuitenkin tehty vähän soveltaen:
 - Silmukoita puikolla on 8.
 - 2o 2n- joustinta on 10 kerrosta
 - Rypyt on tehty 3 krs nurin, 3 krs oikein, 3krs nurin
 - Jalkaterän ryppyjä tein kolme

Näitä on melko nopea tehdä, joten eiköhän näitä valmistu lisääkin pieninä välipaloina muiden töiden ohella. 


 
 Nämä oranssit tossut puolestaan on tehty ohjeella joka löytyy täältä. Näitä oli ihana tehdä! Lankana Dropsin Big Merino, joka on ihanan pehmeää ja paksua, nämä valmistuivat hetkessä. Saattaa olla, että näitäkin valmistuu vielä, oli sen verran mukavat tehdä. 

Nyt taidan palailla puikkojen pariin, jotta valmistuisi muitakin kuin pikkusukkia.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!