perjantai 23. marraskuuta 2018

Kototekoja - Ihanasti itse tehty

Sanna Suonpää-Kototekoja - ihanasti itse tehty




































Kirja saatu arvostelukappaleena Tammi Kustannusosakeyhtiöltä.



Tykkään kovasti erilaisista käsityökirjoista ja niitä löytyykin tuolta hyllystä jo useampia. Sainkin aiemmin syksyllä mieluisaa postia, kun postiluukusta tipahti blogisisareni Sannan kirja Kototekoja-ihanasti itse tehty. Ja ihanahan se on! Kuvat ovat kauniita ja kirjassa on paljon ohjeita ja inspiraatiota. 

"Siinä missä kotoilija vetää villasukat jalkaansa, rentoutuu ja nautiskelee, kototekoilija tekee. Kototekoilijan tapaa vain hyvin harvoin kotisohvalta istuskelemasta. - Ainakaan ilman kutimia tai virkkuukoukkua" 

Sanna Suonpää - Kototekoja-ihanasti itse tehty

Kirja on jaettu viiteen eri osa-alueeseen: Kaunista ylle, Ihana arki, inspiroiva juhla, Tyylikkäästi tallessa, Koti kauniiksi ja Ihanasti mukana. Ohjeita on eritasoisia, helpoista hieman enemmän vaativiin töihin.

Kirjan ohjeissa on käytetty luovasti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja, myös ekologisuus on huomioitu kivasti ja kirjan lopussa onkin vinkkejä kestävään kototekoiluun. 

Itse ihastuin kovasti ohjeisiin, joissa oli käytetty nahkapaperia ja korkkikangasta, niitä ajattelinkin jossain vaiheessa kokeilla ja tehdä esimerkiksi säilytyspussukoita. Myös virkkausohjeet innostivat kovasti tekemään mm. lisää siivousliinoja. 

Sanna Suonpää - Kototekoja-Ihanasti itse tehty


Suosittelen kyllä tutustumaan kirjaan. Täältä löytyy varmasti vinkkejä ja inspiraatiota vaikka itse tehtyihin joululahjoihin. Ja kirja itsessään on ihana joululahjana jollekin kototekoilijalle! 

Ihanaa viikonloppua kaikille!


sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Vauvamuistoja talteen

Heippa!

Vauva-ajan muistojen tallentaminen on ollut minusta ihanaa ja myös tärkeää minulle. Olen halunnut tallentaa muistoja sekä tärkeistä hetkistä että ihan arkisista tilanteista. Valokuvia on kertynyt melkoinen määrä tässä yhdeksän kuukauden aikana ja niitä on mm. tulostettu vauvakirjaan ja kehitykseen on menossa myös aikamoinen määrä, jotta ne saadaan myös albumiin. Rakastan oikeita valokuvia ja minusta on ihana palata vanhoihin muistoihin valokuvien kautta. Puhelimesta ja tietokoneelta on toki helppo ja nopea palata muistoihin, mutta minusta oikeissa konkreettisissa valokuvissa on erilainen tunnelma, ja siitä minä pidän. Kehyksissä meillä onkin jo valokuvia R:n vauvakuvauksesta, jossa kävimme hänen ollessa pari päivää vajaa 1kk. Vauvakuvat otti ihana Tiina Heinola, jota voin todella suositella. Saimme lahjakortin vauvakuvaukseen hyvältä ystävältämme, yhdeltä R:n kummeista, lahjaksi ja olen ollut siitä todella kiitollinen ja onnellinen.

Lahjakortti Studio Tiina Heinola


Vauvakirjana meillä on Oot niin ihana-vauvakirja, jonne olen kirjoitellut talteen muistoja sekä tulostellut kuvia. Vauvakirjan mukana tulleiden sivujen lisäksi olen askarrellut kansioon myös omia sivuja, joihin mahtuu useampia kuvia ja muistoja talteen. Tämä on ihana tapa istua alas, leikata, liimata ja sommitella kuvia sivuille ja kirjoittaa ylös tapahtumia. Rentouttaa ja rauhoittaa. 
Ristiäislahjaksi R sai myös perinteisemmän vauvakirjan, jota olen myös täytellyt pikkuhiljaa.


Oot niin ihana-vauvakirja


Oot niin ihana, jalat ja kädet-sivu


Vauvakirjan lisäksi olen kirjoittanut R:n omaa päiväkirjaa, syntymäpäivästä lähtien on jokaiselta päivältä edes muutamalla lauseella kerrottu päivän tapahtumista, touhuista, uusista taidoista yms. Joka kuukausi olen myös kirjoittanut koosteen tyyliin "R 6kk" - pituuden ja painon, mitä on oppinut, mistä tykkää, mitä taitoja sillä hetkellä harjoitellaan, mistä jutuista ei niin tykkää ja muita tärkeitä hetkiä kuluneen kuukauden ajalta. Näihin on ollut jo nyt todella hauska palata, sillä omat muistikuvat varsinkin ensimmäisiltä kuukausilta ovat todella sumeat. Olo on kuin olisi elänyt sumussa, tiedän kyllä niiden asioiden tapahtuneen, mutten kuitenkaan muista niitä. Unenpuute kummasti sumentaa aivotoimintaa ja varsinkin muistia. Tämän päivittäminen on kyllä välillä yhtä salapoliisityötä, apuvälineinä puhelimella otetut valokuvat, whatsapp-keskustelut puolison/ystävien/vanhempieni kanssa toimivat usein apuna jos on sattunut jäämään monta päivää välistä päivittämättä. Nyt on onneksi tämänkin päivittämisestä tullut päivittäinen tapa sen myötä kun elämään on muutenkin tullut edes jonkinlainen etäisesti rutiinia muistuttava asia. Päiväkirjaa olen kirjoittanut Leuchtturmin A5-kokoiseen viivalliseen muistikirjaan. Muistikirjan olen ostanut ihanalta Sandyltä, Se Hämeenpuiston vihkokauppa, jo paljon ennen vauvan syntymää ja näin se sai vihdoin oikein hyvän käyttötarkoituksen.


Vauvan päiväkirja Leuchtturmissa

Vauvan päiväkirja Leuchtturmissa



Vauva-ajan muistoja on tallennettu myös muilla tavoin. Esimerkiksi R:n ristiäisvaatteet halusin ehdottomasti säästää ja halusin ne jollain tavalla myös esille enkä vain kaappiin tai laatikkoon säilöön. Niinpä Ikeasta tarttui mukaan paksu kehys, jonka väliin sain vaatteet kauniisti talteen ja näkyville. Toisen kehyksen nappasimme Ikeasta mukaamme R:n 6kk neuvolassa tekemälle värikylpytyölle, sillä siitä tuli mielestäni tosi hieno ja halusimme senkin esille.

Vauvan ristiäisvaatteet muistoksi

Miten te olette tallentaneet vauvamuistoja?

Ihanaa isänpäivän iltaa kaikille!

maanantai 21. toukokuuta 2018

Vauvan pajuneliöpeitto

Heippa!

Palaillaanpas blogin ääreen pitkästä aikaa. Täällä on vietetty vauva-arkea edelleen, joka tuo pientä lisähaastetta käsitöiden valmistumiseen, kuvaamiseen ja blogiin asti päätymiseen, mutta nyt vauva nukkuu (ainakin hetken..) ja mulla oli aikaa istahtaa alas. Postasin talvella pajuneliöpeiton paloista, jotka olivat vielä kesken ja mulla ajatuksena saada peitto valmiiksi ennen vauvan syntymää. No, toisinhan siinä kävi ja vain vajaa pari viikkoa postauksen jälkeen vauva jo syntyikin ja peittoprojekti jäi hetkeksi sivuun. Pikkuhiljaa siinä kaiken uuden opettelun keskellä palat kuitenkin valmistuivat, sain ne pääteltyä ja liitettyä yhteen. Kuvaamiseen menikin sitten taas hetki, kuvien koneelle siirtämiseen toinen hetki ja siihen että oli aikaa istahtaa alas päivittämään blogia kolmas hetki ja nyt ollaankin yhtäkkiä toukokuun loppupuolella ja ulkona on jo ihan kesä! Ja vauvakin yhtäkkiä jo 3,5kk vanha ja kasvanut hurjasti. 

Virkattu vauvan peitto, pajuneliö


Peitosta tuli kiva, vaikka yksi asia kyllä harmittaakin. Olen siis aloittanut näiden palojen virkkaamisen jo tosi kauan sitten, ja välillä peitto olikin keskeneräisenä ainakin vuoden odottelemassa vuoroaan. Jossain vaiheessa tajusin, että valkoinen lanka ei tule riittämään kaikkiin paloihin ja tilasin lisää. Vasta paloja siihen edelliseen postaukseen kuvatessa tajusin, että osa on erivärisiä. Osa valkoisesta langasta on ollut ihan puhtaan valkoista ja osa on tuollaista luonnonvalkoista. Hetken jo hulluuksissani mietin, että ostaisin kaikkia lankoja lisää ja tekisin paloista samanvärisiä, mutta totesin ettei peitto todennäköisesti valmistuisi koskaan, joten annoin asian olla ja paloja yhdistäessä laitoin aina joka toisen luonnonvalkoisen palan ja joka toinen on puhtaanvalkoinen. Kyllähän se häiritsee edelleen, mutta onneksi peitto tulee omaan käyttöön ja asiansa se ajaa noinkin vaikka ei nyt ihan täydellinen olekaan. Ja onpahan ainakin hyvää harjoitusta mun perfektionismilleni tällaisena. 

Pajuneliöistä virkattu peitto


Peitto on himpun verran pinnasänkyä pienempi, eli hieman alle 60cm x 120cm, tosin kunnolla pingottamalla varmaan saattaisi venyäkin sen verran, että kävisi päiväpeitoksi pinnasänkyyn. Paloja peitossa on yhteensä 45kpl. Peitto on virkattu Blend Bamboo langasta 3mm koukulla. 

Virkattu vauvan peitto


Aurinkoista maanantaita kaikille! 

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Hapsulaukku ja rusettiponnarit

Heippa!

Kevät taitaa vihdoin olla täällä, valoa, aurinkoa ja lämpöä on jo kovasti odoteltukin. On ihanaa päästä vaunuilemaan tuonne aurinkoon loskan ja vesisateen sijaan. Täällä on edelleen elelty vauvakuplassa ja käsitöitä ei ole ihan entiseen tapaan valmistunut. Jotain sentään olen saanut tehtyä jopa valmiiksi asti. Päästiin sunnuntaina juhlimaan synttäreitä ja tietysti ihanalle sankarille piti keksiä sopiva lahja, joten koukulle pääsi vaaleanpunainen hapsulaukku ja rusettiponnarit. 


Virkattu hapsulaukku lapselle
Kuva: Waldemar Dziok

Vaalenpunainen hapsulaukku lapselle

Virkattu hapsulaukku lapselle

Laukkuun löytyy Prinsessajuttu-blogista hyvä ohje. Otin ohjeesta mallia, mutta tein laukun kaksinkertaisesta Blend Bamboosta, joten muokkasin silmukkamääriä saadakseni haluamani kokoisen laukun. Ompelin laukkuun vetoketjun, jotta sisältö pysyy tallessa kovemmassakin menossa. 

Tein laukun kaveriksi vielä muutaman rusettiponnarin harmaasta puuvillalangasta. Nämä on kivoja, nopeita ja helppoja virkata. Myös näihin on ohje Prinsessajuttu-blogissa. Tein nämäkin omilla silmukkamäärillä, tällä kertaa kahden kokoisia. 

Virkatut rusettiponnarit


Myös paju-neliöistä virkkaamani peitto edistyy, sain kaikki palat virkattua ja pääteltyä ja osan olen jo yhdistänytkin, joten siitä tulossa päivitystä kunhan saan valmiiksi asti.

Ihanaa aurinkoista tiistaita kaikille!


perjantai 23. helmikuuta 2018

Hän on täällä ♥

Heippa!

Niinhän siinä kävi, että edellisen postauksen peitto ei ehtinyt valmistua ennen kuin pieni poikamme syntyi. ♥ Blogihiljaisuus saattanee jatkua vielä tovin, että saamme arjen täällä kotona pyörimään. 



Ihania, aurinkoisia talvipäiviä kaikille! ♥

maanantai 29. tammikuuta 2018

Valmistautumista ♥


Virkattu pajuneliö


Tammikuu alkaa olla lopuillaan ja täällä aletaan elellä jännittäviä aikoja sillä äitiysloman alkuun on enää muutama päivä. Ei enää montaa viikkoa jäljellä ja meitä on kahden sijaan kolme. ♥ Täällä on käsitöiden rintamalla valmistunut aika paljon minikokoisia asioita viime aikoina, joita ajattelin teillekin hieman esitellä. Aloitan näillä peitoilla, koska vauvan peitot on ♥. 

Pajuneliö Blend Bamboo

Pajuneliö Blend Bamboo

Hillityn värinen virkattu peitto on syntymässä pajuneliöistä ja Blend Bamboo langasta. Toivon kovasti saavani peiton valmiiksi ennen pikkuisen syntymää, onneksi tässä on vielä hetki aikaa virkkailla. 


Neulottu vauvan peitto

Neulottu vauvan peitto neliöistä

Tämä neulottu peitto me ollaan itseasiassa tehty yhdessä. Tämä on ollut valmiina jo pitkään, odotellut vain käyttäjänsä saapumista ja toiminut samalla tietynlaisena haavepeittona, johon on kudottu joukkoon paljon toivoa, uskoa ja rakkautta. Tässä lankana Dropsin Baby Merino. 

Viime syksy oli blogissa kovin hiljainen ja osaltaan sitä selittää tämä pian syntyvä pikkuinen. Pitkään olin aivan äärettömän väsynyt ja päivät meni töissä käydessä ja illat nukkuessa, jotta jaksoi taas aamulla herätä töihin. Väsymyksen lisäksi bloggaamista vaikeutti myös koko syksyn vaivanneet kovat päänsäryt, jolloin ei kyllä koneella puuhastelu juurikaan innostanut. Pahimmalta pahoinvoinnilta sentään olen säästynyt, selvisin vain muutaman viikon etovalla ololla, mutta oksentanut en ole kertaakaan. Nyt olen ollut pari viikkoa kotona rauhoittelemassa supistuksia ja koittanut saada pidettyä verenpaineet kurissa. Nyt on ollut aikaa ja energiaakin tehdä keskeneräisiä töitä valmiiksi ja valmistautua rauhassa tulevaan. Blogissa luvassa siis ainakin vauvanhuuruisia käsitöitä. 

Minulla on sellainen olo, että tästä vuodesta on tulossa aika huikea. ♥ 
Miten sinun vuotesi on lähtenyt käyntiin? 


tiistai 2. tammikuuta 2018

Joulun villasukat

Heippa!

Joulu on ohi ja uusi vuosikin jo vaihtunut. Täällä vietettiin melko tehokasta some-lomaa samalla kun lomailin muutenkin. Joulusta minulla ei poikkeuksellisesti taida olla edes yhtään valokuvaa. Vietimme joulun perheen ja läheisten kanssa hyvin syöden, pelaillen ja jutellen. Oikein mukava joulu siis. Palaan kuitenkin jouluun vielä sen verran, että esittelen nämä jouluksi valmistuneet villasukat. Kyllähän näitä hyvin voi vieläkin käyttää vaikka melko jouluisen väriset ovatkin.

Jouluiset Anelmaiset

Näiden jouluisten Anelmaisten tekoon menikin sitten aikaa enemmän kuin kehtaa edes myöntää. Näidenhän piti valmistua jo edelliseksi jouluksi, mutta sairastelun ja kaiken muun takia toinen sukka jäi roikkumaan ja sain nämä valmiiksi vasta täksi jouluksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan kuitenkin, eikö?

Jouluiset Anelmaiset

Tykkään sukista kovasti, vaikka mallina nämä Anelmaiset eivät olleetkaan lempisukkani tehdä. En tiedä miksi, mutta jokin näiden tekemisessä tuotti hankaluuksia noin ajatuksen tasolla. Käytännössä melko helpot tehdä eikä suuria murheita aiheuttaneet, mutta jostain syystä tekeminen oli kovin vaikeaa. Voi olla, että olin jo ehtinyt aiheuttaa olon itsekin "pitää saada valmiiksi"-ajattelulla, jolloin tuntuivat työläämmiltä, en tiedä. Lopputulokseen olen joka tapauksessa tyytyväinen ja sain jouluksi ihanat sukat. 

Uusi vuosi on täällä ja siitä tuleekin varmasti jännittävä ja tuo mukanaan paljon uutta. Lupasin jo aiemmin ja lupaan nytkin, että palaan asiaan ihan lähipäivinä. Olen tässä koittanut vähän hahmotella tätä vuotta myös blogin osalta, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa en ole tehnyt, enkä aio ottaa suuria paineita bloginkaan osalta. Aion noin muutenkin kiinnittää huomiota siihen etten vaatisi itseltäni niin kovasti ja keskittyisin nauttimaan hetkestä ja olemaan murhetimatta asioista. 

Ihanaa tätä vuotta kaikille! Miten teidän vuosi on alkanut? Oletko tehnyt jotakin uuden vuoden lupauksia?

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Piparkakkutalo 2017


Iso, yksinkertainen piparkakkutalo

Moikka!

Tänä vuonna sain jälleen tehtyä piparkakkutalon meille tuomaan joulumieltä ja ihanaa tuoksua kotiin. Tykkään kovasti tehdä piparkakkutaloja ja suunnitella ja miettiä millaisen tällä kertaa tekisi. Tänä vuonna päädyin tähän melko suureen taloon, jollaisen olen itseasiassa tehnyt joskus aiemminkin. Tykkään tästä kovin, joten se pääsi uudelleen toteutukseen. Päätökseen toki vaikutti sekin, että kaavat olivat edelleen tallella ja näin ollen oli toteutus aika paljon nopeampi kuin jos olisin alkanut piirtää kokonaan uusia kaavoja. 



Iso, yksinkertainen piparkakkutalo ja pihapiiri

Iso, yksinkertainen piparkakkutalo ja pihapiiri

Piparkakkutalo on meillä olohuoneessa lipaston päällä ja tein talon ympärille pientä pihamaata hallaharsosta ja pienistä koriste-esineistä. Hallaharson alla kulkee myös valot, joten talo ja pihamaa on valaistu. Koriste-esineistä kaikki tonttutyttöjä lukuunottamatta on itseasiassa ostettu Lontoon matkoiltamme. 

Piparkakkutalon asukkaita

Iso, yksinkertainen piparkakkutalo


Oletko jo tehnyt piparkakkutalon tänä vuonna? Onko sinulla jokin kiva perinne piparkakkutaloihin liittyen?


maanantai 18. joulukuuta 2017

Jouluinen tonttukranssi

Pieni jouluinen kranssi

Heippa!

Tämän kranssin olen tehnyt jo muutama vuosi sitten opiskeluaikanani eräässä työharjoittelussa malliksi lapsille, mutta tulin kuvanneeksi vasta nyt. Tämä on hyvin yksinkertainen tehdä, pohjana ympyräksi kiepautettuja koivunoksia ja koristeena yksinkertainen langasta ja huovasta tehty tonttu. 

Tontun parta on tehty kieputtamalla erilaisia harmaita lankoja esim. kapean kirjan ympärille (käytimme muistaakseni koulun pieniä virsikirjoja), sitomalla narulla toisesta päästä kiinni ja leikkaamalla toisen pään narut poikki. Lakit leikkasimme mallin mukaan itse huovutetuista paloista ja neulahuovutimme vielä sauman kiinni. Yhtä hyvin kävisi valmiista huopapalasta leikattu hattu. Nenä on ihan vain pieni pala huovutusvillaa pyöriteltynä palloksi ja kiinnitetty lakin alaosaan/partaan kiinni. 

Tein tällaisesta tontusta samaiseen työharjoitteluun isomman version, jonka seikkailuista kuvasimme lasten kanssa "kirjan". Tonttu koki lasten käsissä vähän kovia (2. luokkalaiset järjestivät tontulle aikamoisia seikkailuja) ja se on odottanut korjausta tuolla laatikossa jo tovin jos toisenkin. Voisinkin koittaa vihdoin korjata sen ja kuvata vielä ennen joulua.

Jouluinen kranssi, tonttukoriste

Joulukoriste, pieni joulukranssi

Mitäs tykkäsit? Onko sinulla paljon joulukoristeita? Millaisista koristeista tykkäät?


lauantai 16. joulukuuta 2017

Tonttuja Fimo-massasta


Pieniä tonttuja Fimo-massasta

Heippa!

Bongasin nämä söpöt ujot tontut Siskonpaneelisoppaa-blogista, josta näiden tekemiseen löytyy myös hyvä ohje. Minun oli pakko heti päästä tekemään meillekin muutama söpöläinen. Joskin tästä joukosta osa matkasi äidilleni, joka ihastui näihin myös.


Pieniä, ujoja tonttuja Fimo-massasta

Nämä neljä ujoa ystävää jäi ilahduttamaan meitä tänne kotiin.


Pienet tontut Fimo-massasta

Tein kahdenlaisia tonttuja, toisilla näkyy vähän myös nenää, mutta toiset ovat sen verran ujoja, että ovat piilossa lakkinsa alla kokonaan, vain varpaat ovat jääneet näkyviin.

Pieniä tonttuja Fimo-massasta

Oletko tehnyt jotakin Fimo-massasta? Tykkäisitkö sinä tällaisista pikkutontuista?

Ihanaa joulunodotusta juuri Sinulle!

perjantai 15. joulukuuta 2017

Kynttiläkortti ♥ OHJE ♥

Hei!

Lupasin ohjeen kynttiläkortin tekoon ja tässähän tämä tulisi. Nämä ovat oikeasti helppoja ja nopeita tehdä, joten rohkeasti kokeilemaan!


Yksinkertainen kynttiläkortti

Yksinkertainen kynttiläkortin koristelu

Kynttiläkortin tekoon tarvitset:

♥ A4-kokoisen kartongin
♥ erilaisia kuviopapereita/askartelukuvioita koristeluun
♥ kaksipuolista askarteluteippiä (myös liima käy, mutta teippi on todella paljon helpompi näissä)
♥ viivottimen
♥ sakset
♥ lyijykynän
♥ narua
♥ nuuttausvälineen (tai esim. sukkapuikon niinkuin minulla)
♥ 4-5 tavallisen kokoista tuikkua
♥ tulitikkuaski halutessasi

Kynttiläkortti, tarvikkeet


Tee näin:

1. Tee merkit kartongin pitkän sivun ylä-ja alareunaan kohtiin 1cm, 3cm, 7cm ja 9cm.

Kynttiläkortti, mittausohje


2. Nuuttaa, eli tee taitosurat esim. viivottimen ja sukkapuikon avulla ja tee taitokset.

Kynttiläkortti, nuuttausohje

Kynttiläkortti, valmis nuuttaus



3. Kiinnitä 1cm taitokseen kaksipuolista teippiä (tai liimaa) ja kiinnitä niin, että vasempaan reunaan jää paikka kynttilöille.


Kynttiläkortti, kynttilöiden paikka


4. Taita oikealle jäävä leveä kaistale puoliksi, nuuttaus helpottaa asiaa. Taita vielä kulma alas ja kiinnitä kaksipuolisella teipillä (tai liimalla).

Kynttiläkortti, valmiiksi taiteltu


5. Koristele haluamallasi tavalla. 

6. Laita kynttilät niille tarkoitettuun paikkaan, korttiin mahtuu 4 tuikkua ja tulitikkuaski tai 5 tuikkua.

7. Laita vielä haluamaasi narua kortin ympärille, jotta tuikut pysyvät paikoillaan.

Valmista!

Tässä vielä muutama kuva tekemistäni korteista.


Helppo kynttiläkortti

Yksinkertainen ja helppo kynttiläkortti

Yksinkertainen ja helppo koristelu


Miltä ohje vaikutti? Aiotko kokeilla? 

Mukavaa perjantaita Sinulle!


torstai 14. joulukuuta 2017

Joulukortit 2017

Heippa!

Jouluun on enää 10 päivää! Ihan käsittämättömän nopeasti on mennyt tämä syksy. Vihdoin täällä on myös lunta, joka kummasti kyllä piristää mieltä kaiken pimeyden ja sateiden jälkeen. Kunpa lunta olisi vielä joulunakin! Odotan kovasti lomaa pitkän ja rankankin syksyn jälkeen. Ensi vuonna onkin luvassa kaikkea uutta ja jännittävää, johon palaan myöhemmin.

Olen ehkä vähän myöhässä näiden joulukorttien kanssa täällä blogissa liikkeellä, vaikka nämä valmiina ovatkin olleet (kerrankin) ajoissa. Tein näistä osan valmiiksi jo lokakuussa. Osasta on puuttunut pientä hienosäätöä ja viimeistelyä ja nyt sain ne tehtyä kaikki loppuun. Kuvat eivät kylläkään ole parhaat mahdolliset, sillä vaikka ulkona lunta onkin niin kuvaamiseen on auttamattomasti liian vähän valoa, kyllä te tiedätte. ;)

Nämä ovat hyvin yksinkertaisia, helppoja ja nopeita tehdä. Pohjana ruskea valmis korttipohja, valkoinen osa leikattu ihan vain valkoisesta kartongista ja pienempi ruskea pala on kuviopaperia, jossa lukee "hyvää joulua". Kuviot olen ostanut jo viime vuonna Prismasta. Kuviot kiinnitin korttiin sellaisilla pienillä tarratyynyillä, jotta sain kortteihin vähän kolmiulotteisuutta.


Yksinkertaiset ja helpot joulukortit

Helpot ja nopeat joulukortit


Yksinkertaisempien korttien lisäksi tein pari suklaakorttia, joissa yhdistyy kätevästi kortti ja pieni muistaminen. Ohjeita tällaisiin kortteihin löytyy googlettamalla moniakin. Nämä ovat vähän sovellettu monesta eri ohjeesta. 

Itse tehdyt suklaajoulukortit

Suklaajoulukortti, yksinkertainen koristelu

Suklaajoulukortti, sisätasku

Kortin sisällä olevaan taskuun mahtuu juuri sopivasti Fazerin suklaalevyt. Näihin laitoin muistamisiksi ihan perinteiset levyt Fazerin sinistä. Koristelin kortit hyvin yksinkertaisesti, mutta näistähän saa halutessaan todella näyttäviä koristelemalla runsaammin. Sisältä ei ole valitettavasti parempia kuvia, sillä ehdin näihin jo kirjoitella sisälle ja jotta pysyisivät vielä salassa saajilta pienen hetken niin jouduin rajailemaan aika rankasti. 

Suklaakorttien lisäksi tein vielä kynttiläkortteja, joihin itseasiassa olisi ohjettakin, joten laitan tähän vain pari kuvaa ja kirjoittelen näistä ihan oman postauksen ohjeen kera. Näitä ehtii hyvin vielä tehdä vaikka viime hetken muistamisiksi, sillä nämä ovat todella helppoja ja nopeita. 

Helppo ja nopea kynttiläkortti

Yksinkertainen kynttiläkortti

Palaan kynttiläkortteihin siis vielä omassa postauksessaan ohjeen kera.



Lähetätkö tai annatko sinä joulukortteja? Teetkö kortit itse vai ostatko valmiita kortteja? 

Ihanaa torstaita juuri Sinulle!