keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Piparkakkutalo 2017


Iso, yksinkertainen piparkakkutalo

Moikka!

Tänä vuonna sain jälleen tehtyä piparkakkutalon meille tuomaan joulumieltä ja ihanaa tuoksua kotiin. Tykkään kovasti tehdä piparkakkutaloja ja suunnitella ja miettiä millaisen tällä kertaa tekisi. Tänä vuonna päädyin tähän melko suureen taloon, jollaisen olen itseasiassa tehnyt joskus aiemminkin. Tykkään tästä kovin, joten se pääsi uudelleen toteutukseen. Päätökseen toki vaikutti sekin, että kaavat olivat edelleen tallella ja näin ollen oli toteutus aika paljon nopeampi kuin jos olisin alkanut piirtää kokonaan uusia kaavoja. 



Iso, yksinkertainen piparkakkutalo ja pihapiiri

Iso, yksinkertainen piparkakkutalo ja pihapiiri

Piparkakkutalo on meillä olohuoneessa lipaston päällä ja tein talon ympärille pientä pihamaata hallaharsosta ja pienistä koriste-esineistä. Hallaharson alla kulkee myös valot, joten talo ja pihamaa on valaistu. Koriste-esineistä kaikki tonttutyttöjä lukuunottamatta on itseasiassa ostettu Lontoon matkoiltamme. 

Piparkakkutalon asukkaita

Iso, yksinkertainen piparkakkutalo


Oletko jo tehnyt piparkakkutalon tänä vuonna? Onko sinulla jokin kiva perinne piparkakkutaloihin liittyen?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti